Aurinkoo!

Hitto mihin päänsärkyyn heräsin tänään, kuten toissapäivänäkin. Viimeisimmästä hierojakäynnistä alkaa olla yli kuukausi, meinaan olla vähän jumissa.. Onneksi torstaina taas pääsee. Luulin jo että kylmägeelin ja aamulenkin jälkeen särky olisi ollut poissa, mutta ei.. Piti ottaa vähän Buranaa että pystyi lähtemään salille treenaamaan. Treenin jälkeen harjoittelin poseerauksia ja t-kävelyä, ajattelin että tsekkaan ne vaan pikaisesti vaan menikin reilu puoli tuntia kun innostuin :)
Haha, jalat ovat dieetin aikana pienentyneet 10 cm molemmat :D
Että tykkään tuosta auringosta! Kämppä on kyllä hillittömän kuuma kun päivän paistaa ikkunoista aurinko sisään, mutta voipahan maata parvekkeella auringossa kun kerkeää. En kyllä ole siltikään mikään auringonpalvoja, mutta aina kuuma on kivempi kuin kylmä ja päivettynyt nahka parempi kuin valkoinen. Näkyy lihaksetkin paremmin :D Mietittiin vähän että pitäiskö ostaa riippumatto parvekkeelle, olisi aika rento. Aurinkotuoli ei ihan mahdu kun on niin pieni partsi.. Salilla on sen verran hikistä hommaa treenata näillä keleillä, että ostin sitten ekat salishortsit ikinä. Kyllä näitä jalkoja kehtaa kohta jo näyttää shortseissa kun selluliitti on kadonnut :D

Kohta alkaa kilpailuihin ilmoittautuminenkin, kun tuli Body-lehden sivuille ilmoitus tuosta niin ensimmäinen ajatus oli "miten ne jo nyt alkaa." Mutta tosiaan, kohtahan on kesäkuu..! Mietin vähän josko kävisin Oulun -163 cm karsinnoissa ihan harjoituksen vuoksi ja päätavoite on sitten tietysti nuorten SM-kisat 1.9.
Pullistelua treenin jälkeen:) Kyllä mulle vielä joskus hauikset kasvaa.

Olen ihan yllättynyt siitä miten hyvin ripsenpidennykset ovatkin nyt pysyneet! Aiemmin saattoi jo ekan viikon aikana tipahdella joku 7 kuitua kerralla harjatessa, mutta nyt en ole huomannut vielä yhdenkään kuidun irtoavan niin että olisin huomannut. Varmaan nukkuessa on jokunen lähtenyt toisesta ulkonurkasta ja nukun melkein aina samalla kyljellä. Hienoa kuitenkin, ovat pysyneet toistaiseksi paremmin kuin ikinä :) Voin todella lämpimästi suositella Mima's beautya!

Lepopäivää @ Mimas

Tänään on lepopäivä, mutta aamulla kävin tekemässä crossarilla intervallin. Onneksi noita intervalleja on vaan pari viikossa, tuntuu aina että kuolee viimeisten minuuttien aikana..:) Ysiltä olin jo kärkkymässä Prisman ovien takana mummojen kanssa. Pitää aina sinne lähteä hakemaan jauhelihaa jossa on 5% rasvaa kun ei täältä muualta saa, ostin sitten kolmen viikon lihat kerralla..
Sitten, se kauan odotettu juttu. Ripsenpidennykset! Kyllä sitä vaan näillä omilla vaaleilla ripsillä näyttää valjulta. Säästää aikaa aina aamuisin kun ei tarvitse taivutella ripsiä ja sutia vedenkestävää ripsaria, ja tsiisus että siinä poistossa illalla aina kestää. Olisin kyllä voinut ostaa jotain parempaa meikinpoistoainetta kuin Rainbow'n mutta en viitsinyt reilun kuukauden ajaksi hommata kalliimpaa :D Puhumattakaan siitä jos joutuu lähtemään meikit naamassa joskus salille, ripsarit poskilla ja niin edelleen.

Ripset laitettiin Kajaanissa ja Tampereella toimivassa Mima's beautyssa, jossa tehdään minulle ripsien lisäksi myös kisakynnet kun aika koittaa. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja heistä sain myös yhteistyökumppanin, suuret kiitokset tuesta! Aina kun osuu peilin eteen niin on pakko vaan jäädä tuijottamaan, tuli niin hienot ripset! Ihanaa herätä taas aamulla silmät päässä :D Aiemmin koin jotenkin rasittavaksi käydä ripsihuolloissa, on tylsää maata pitkään paikallaan.. Mutta nyt kului aika oikein nopeasti kun juttu lensi :)
Räps räps! Räjähtäneen saliletin saa ignoorata.

Tein myös eilen tilauksen Massille, sinne meni sievoinen summa :D Mukavan nopea postitus kun äsken hain jo postista. Yöprotskupönttö jaettavaksi avomiehen kanssa, Betterin musta treenitoppi kun edellinen samanlainen lempitoppi oli revennyt pesussa, alennus-BCAA:ta ja alennuksesta (olen tarjoushaukka :D) Weight loss-pack eli mansikkaprotskua ja rasvanpolttajia. Yöproteiinia otin nyt siksi että se on nopeaa vetää naamariin ja kerkeän näin töissäkin syödä kolme kertaa, ei tule niin karmea nälkä ennen kuin pääsen kotiin illalla.
Mahdutin itseni taas yksiin vanhoihin farkkuihin! Huomatkaa blingattu puhelin, innostuin strassien kanssa :)

Kivoja juttuja!

Eilen oli päivä, jota vähän jännitin - nimittäin päivä kun kalorit olivat kunnolla alhaisemmat. Mutta selvisin kunnialla vaikka maha vähän kurni. Hiilarit on rytmitetty treenin ympärille, joten treenata jaksaa ihan loistavasti! Viime dieetillä muistelen että olin usein tosi nälkäinen salin aikana, mutta nyt on treenijuoma jossa on vähän kaikkea sekaisin, niin nälkä ei pääse yllättämään. Ja tietty jättipuuro ennen salia, jaksaa pumppaaa...
Takaolkia veivasin taljassa joku päivä
Pääsin tänään treenin jälkeen vilkaisemaan paikkakunnan parhaan kuntosalin Balancen uutta laajennusta ja siitä tulee kyllä niin hieno :) Alkaa olla salilla hyvin kokoa ja kaikkea uutta kivaa on tulossa sinne. Takareisille on sellaisia vimpaimia että on kumma jos ei ala kasvaa :D Vielä pitää odottaa hetki että "lisäosa" aukeaa, mutta hyväähän kannattaa odottaa.
Jefferson-squattia käsipainolla. Löysin kaapista uuden treenitopin! En vissiin aiemmin käyttänyt kun oli vähän makkarankuori vaan nyt on just hyvä :)
 Huomenna on päivä jota olen odottanut kuukauden: saan ripsenpidennykset takaisin! Mulla ei kyllä omat ripset kärsineet niistä yhtään vaikka vuoden yhtä soittoa pidinkin, samat tuuheahkot nysät sieltä kuitujen alta paljastui. Helpottaa huomattavasti elämää, inhoan vedenkestävän ripsivärin poistoa kun nämä omat ripset ei pysy taivutettuina muilla.. Ja toki heti on mukavaa herätessäkin näyttää kohtalaisen fiksulta :)
Suorin jaloin maastaveto, lämmittelysarjasta taisi olla.
Meinasin saada aamulla sätkyn kun rupesin tekemään salaattia ja jäävuorisalaatista pomppasi hämähäkki!! Hui saatana. Minä laiska kun en aina jaksa noita salaatinlehtiä yleensä huuhdella kun koko lautanen lilluu sitten vedessä..... Lensi se salaatti roskiin ja jatkossa huuhtelen muuten rehut huolella :D

Jättipuuro on täällä taas!

Tälle viikolle tuli sitten kunnolla muutoksia dieettiin. Paras muutos on se, että jättimäinen aamupuuroni tuli takaisin, siis se 100 g ;) Rakas ystävä meinasi tikahtua nauruunsa tuosta puuromäärästä, hehe.. Muut ruoat sitten pienenivät ja käyttöön tulivat kalorivaihtelut. Josko se paino alkaisi taas liikkumaan kun on vähän nyt meinannut junnata. Vähän jännään huomista, kun on ekaa kertaa pienemmät kalorit, voi olla näläkä.. Mutta kestettiin se viimeksikin, pitää kitata paljon kuumaa teetä niin en ole niin kärttyinen :)

Lisäksi aerobiset pitenivät. Tämän aamun aloitinkin 45 minuutin lenkillä joen rannassa, ajattelin tietty koko ajan että kohta saan vetää mahan täyteen puuroa ja jaksoin sen ajatuksen voimalla viuhtoa menemään :D Myöhemmin sitten läksin salille selkä-hauistreenille, meneillään on nyt pudotussarjaviikko.
 Tuli tehtyä todella hyvä treeni "vieraalla salilla", ns. kotisalilla Kajaanin Balancella ei ole oikein poseerausharjoitteluun soveltuvaa paikkaa niin sen vuoksi tulee välillä treenattua muualla. Tein vähän pukkimaveakin, ei ole tullut vähään aikaan tehtyä kun on ollut ongelmia kierossa olevan lantion kanssa. Nyt tuntui hyvältä tehdä kevyesti ja alaselkä kiitti :) Loppuun harjoittelin vähän t-kävelyä ja asentoja, olen yrittänyt vähintään viikottain sitäkin harrastaa pidemmän aikaa. Fiilis on todella hyvä, nyt olisi se 14 viikkoa jäljellä Oulun karsintoihin.

Siellä pönöttää :)

Tuli muuten kuunneltua tätä biisiä repeatilla koko treenin ajan, sairaan hyvä! Olen dubstepin ystävä treenimusiikkina :)

Kuntoa

Ajattelin uskaltautua pitkästä aikaa vähän vilauttamaan kuntoa, vaikka en toki vieläkään missään tosi kisakireän timmissä kunnossa ole ;) Piti taas lähettää valmentajalle kuntokuvia tänään ja tutkailin siinä kuvia muokatessani myös noita vanhempia fotoja. Tässäpä siis kisadieetin aloituskuva 27.2.2013 ja tänään otettu kuva.

Aika tuhti tyttö ekassa kuvassa, en kehtaa laittaa etu- ja takakuvaa ihan syystä, takapuoli on leveä kuin mikä :) On siinä joku sentti vyötäröltä lähtenyt, painoeroa joku 6 kiloa :D
 Ei kyllä ollut tosiaankaan mikään hyvä tuo lähtökunto, mutta ei sille voinut mitään. Ensi kerralla sitten lähdetään toivottavasti siistimmästä kunnosta. Hyvin on kuitenkin alkanut tiivistymään ja joutaahan tuosta vielä lähteäkin kiloja :) Paino on nyt jumittanut viikon, mutta ensi viikolla on taas tulossa muutoksia. Odotan innolla sitä hetkeä kun saan tervehtiä taas aamuisin vatsalihaksia! Mulla ei ole mikään kummoinen sikspäkki ja saan olla aika vähissä rasvoissa ennen kuin se näkyy.

Kivaa perjantaita, itse tulin juuri olkapää-ojentajajumpalta!

Viikko...9?

Nyt taitaa olla 9. dieettiviikko menossa, en ole ihan varma :D Aika menee niin nopeasti. Täällä viikolla sain tehtäväksi myös yhden tasasykkeisen aerobisen lisää, eli tahti kiristyy. Oikeastaan oli kyllä älyttömän mukavaa tehdä pitkästä aikaa muuta kuin intervallia crossarilla, kävin ekaa kertaa pihalla lenkillä auringonpaisteessa.
Tänään pohkeita hackissa
Viime vuonna 7 kg sitten, kyllä siinä jo vähän eroa alkaa olla :D


Ensi viikolla dieetti kiristyy kuulemma vähän lisää, toivon vaan ettei maailman paras aamupuuroni pienene paljoa! Saan kyllä edelleen syödä 70 grammaa kaurahiutaleita aamulla, jaksaa hyvin vetäistä treenit puuron voimalla :) Off-kaudella 100 gramman aamupuuro teki vähän tiukkaa, sai sulatella aina hetkisen mutta tuo 70 g on justiinsa sopiva.

Treeneissä mennään samaa settiä kuin vuoden alusta saakka, tällä viikolla on menossa kiertoharjoitteluviikko. Treenipainoissa ei ole tarvinnut antaa periksi yhtään vaikka paino tippuu, käytössä on samat painot tai jopa vähän isommatkin kuin aiemmin! Loistavaa :)

Olipahan kiva yllätys kun jaksoin vihdoin ja viimein hakea dieettivaatepahvilaatikon varastosta ja sain kolmet uudet farkut heti käyttöön. Olin varma etten mahdu yksinkään mutta niin vaan mahduin. Siitä innostuneena änkesin itseni pienenpieniin vanhoihin kisabiksuihinkin ja MENI PÄÄLLE! Timangit vähän rasahteli irti lattialle mutta sitä kyllä kävi jo kisojen takahuoneessa, olen aika huono tuossa liimailussa. Tänä vuonna en muuten koristele biksuja itse viime kerrasta oppineena...:D
Mannispaita koeajolla :)

Meikän blogi on varmaan ainoita jotka eivät siirry Fitfashioniin, ei ole kukaan sinne kysynyt tietääkseni :D Jospa joku lukee vielä täälläkin!

Edit. Oli ihan hyvää juttua kilpirauhasen vajaatoiminnasta M-radiossa, kuunnelkaa jos aihe kiinnostaa :)

Loistava viikko

Outoa, luulin julkaisseeni tämän postauksen jo viime sunnuntaina mutta luonnoksissa se lojui? Kuitenkin, pitkästä aikaa vähän uutta ulkoasua. Ärsytti kun en saanut sellaista sivupohjaa kun olisin halunnut vaikka taistelin pari tuntia niiden kanssa, alkaa olla taidot vähän ruosteessa. Loppujen lopuksi luovutin ja laitoin helppona ratkaisuna tämän. Mutta kelvatkoon, paremmalla ajalla pitää rassata taas :)
Tälle viikolle olen saanut tehtyä ihan loistavia treenejä. Vaaka näytti samaa lukemaa kuin viikko sitten oksennustaudin jälkimainingeissa, mutta muutoksia ei kuitenkaan tullut. Olisi kuulemma luullut että se olisi vähän noussut, mutta ei :) Tänään huomasin että olkapää erottuu vähän enemmän ja jokunen suonikin luikerteli forkuissa pitkästä aikaa, jee!
Mannisen puolelta löytyy uusi pitkä postaus, ajatuksia viime vuoden vastoinkäymisistä :)
Proskutornin valtias
Barefooteilla, perkele noihinkin on tullut reikä pottuvarpaaseen

Copyright Text