Joulumieltä pienissä määrin

Aloitin tänä vuonna jouluvalmistelut ajoissa, nimittäin ekat joulutortut on leivottu! Viimeisin torttu syötynä vuonna 2010, kisadieetillä viime jouluna ei paljon moisia herunut ;) Tänä jouluna vedän niitä senkin edestä! No en oikeasti, enpä ;) Myös söpö Muumi-joulukalenteri on ostettuna, siis suklaasisällöllä totta kai. Siihen ne jouluvalmistelut jäävätkin, lahjat ostan tietysti taas viime tipassa, jouluvaloja/liinoja/mattoja/kuusia en omista (note to self: osta vihdoin edes pöytäkuusi!) ja itse joulun viettänen töissä :D

Ehkä omalla kohdallani on parempi kun ei kiellä itseltään mitään. Niin en saa aikaiseksi hillittömiä mielitekoja mihinkään, eikä mikään rupea etomaan. Toisin sanoen, otin maitotuotteita taas takaisin ruokavalioon, eikä niistä ole viikon sisällä ollut mitään haittaa. Rupesi vaan tekemään niin kovin rahkaa mieli. Viljattomasti syön kuitenkin edelleen pääosin. Ja kyllä, syön myös herkkuja silloin tällöin kuten joulutorttujen leipomisesta saattaa arvata ;)
Fitness Classic 2012, motivaatiota tuleviin koitoksiin!
En ole nyt muutamaan viikkoon kovin paljon liikkunut erinäisistä syistä johtuen. Olen kuitenkin tehnyt aerobista ja treenannut kevyesti lähinnä jalkoja. Näillä näkymin kuitenkin viikon-parin päästä tulevat taas kovemmat treenit kuvioihin. On niin ikävä kunnon hikoilua, saatika sitten sitä että näyttäisi taas lihaksikkaalta. Lihaspaineet ovat muisto vain :) Toisaalta kun elämä on pitkälti pyörinyt treenaamisen ympärillä, on ehkä ollut hyväkin ottaa välillä rennommin. Olen syönyt suunnilleen 1700-2000 kaloria päivässä, eikä painolle ole tapahtunut mitään vaikka onkin ollut tällainen kevyempi jakso. Ei liene huonoksi myöskään epäkuntoiselle kilpirauhaselle ottaa kunnolla lepiä :)

Itseasiassa totesin, että paino ei ole noussut kilpirauhaslääkityksen aikana lainkaan! Syyskuun alusta pysynyt samoissa. Tosin ei se ole myöskään laskenut, mutta kunhan edes tässä pysyy - nykyinen olomuotokin on kaivannut jo sulattelua. Älytön kisakuume iskee kun katselee vanhoja kuvia ja kun niin moni tyttö on aloittanut kisadieetin taas kevättä kohti. Kyllä se minäkin täältä vielä nousen ;)
Keskittyy, kevät 2012 :) Muistan palelleeni melkoisesti noissa kuteissa, toppatakki ja rukkaset olivat kova sana. Huuletkin on sinisinä näemmä :DD
 Alkuviikosta käytin Miska-kissaa eläinlääkärissä, ja luulin vieväni pikkuisen vain hammaskiven poistoon kun hän söi vähän huonosti ja epäilin että hammaskiveä on nyt tullut liikaa. Mitä vielä - eläinlääkäristä poistuin 200 e köyhempänä (Auts! Kallista puuhaa. tänä vuonna ei heru joululahjoja kun Misu vei kassan ;D) ja Miska yhden hampaan köyhempänä. Miskalla on luultavasti FORL, kissojen toiseksi yleisin hammassairaus, jossa hampaat ikäänkuin syöpyvät. En ole tästä aiemmin edes kuullut kuin nyt. Sairautta ei voi ennaltaehkäistä, ja jatkossa hampaita lähinnä voi vain poistaa sitä mukaa jos/kun menevät huonoksi. Mutta nyt on kissun leegot paremmassa kuosissa ja ruoka maistuu taas, ihana nähdä toinen niin pirteänä! Seuraava puoli vuotta näyttää, mitä yhdelle epäilyttävälle hampaalle suussa tapahtuu, ja otetaanko leuasta röntgeniä jolla FORL lopullisesti todetaan. Onko muiden kissoilla vastaavia vaivoja, tai peräti samaa?

2 kommenttia:

  1. Hei Tiina, tsemppiä loppuvuoteen ja voimia selkävaivojen kanssa kamppailuun! Olen seurannut blogiasi syksyn ajan ja saanut paljon innostusta omaankin treeniin :) rohkaistuin tekemään valmennussopimuksen vihdoin ja viimein. Haluaisin vaihtaa kanssasi ajatuksia asian tiimoilta, sillä päädyin samaan valkkuun jonka kanssa sinäkin olet aloitellut omaa projektiasi. Jos sinulla on aikaa niin laitatko viestiä os rlehtola(a)paju.oulu.fi

    VastaaPoista
  2. Heippa, kiitos ja kiva kuulla :) Minäpä voin laittaa sähköpostia tulemaan.

    VastaaPoista

Copyright Text