Ajattelin päivitellä tilannetta sen verran, että ranka on liki suoristunut. Oikeastaan viikko sitten sunnuntaina oli eka päivä, kun pystyin istumaan kunnolla. Kevyesti olen sen jälkeen uskaltanut jalkoja treenata ja tehdä aerobista. Ranne on edelleen vähän kipeä, ja vähän kipeänä olen nyt muutenkin, joten treenit ovat hetken jäissä. Paraneepahan rannekin kunnolla kun en lähde puolikuntoisena salille :)
Selän kanssa on nyt tarkoitus mennä parin viikon päästä OMT-fysioterapeutille, oli ajat vähän tiukassa kyseisellä kaverilla jolle sain lähetteen. Vaikka ei nyt ongelmia ole juuri tällä hetkellä, niin veikkaan että jotain ongelmaa kuitenkin taas tulee kunhan pääsee kunnolla treenaamaan. Parempi siis käydä asiantuntijalla näytillä!
Tämä on kuitenkin eka treenitauko reilun kolmen vuoden aikana, niin enpä vedä stressiä :) Vaikka nyt on löysä ja lihakseton olo, niin kyllä ne lihaspaineet ja hävinneet lihakset tulevat toivon mukaan takaisin kun tervehtyy ja pääsee taas treeniin kiinni. Viime marraskuun jälkeen pisin yhtenäinen aika treenaamatta on ollut muuten neljä päivää, sekin nyt vasta huhtikuun jälkeen.
| Ennen rankaremonttia ;) |
Hyvää viikonalkua kaikille ja treenatkaa meikäläisenkin edestä :D
Tsemihalit Tiina! <3 Kyllä se kuule vielä kaikki lähtee rullaamaan ku saat lääkityksen balanssiin! :)
VastaaPoistaKiitokset Kerttuli<3
VastaaPoistaHei, menikö sulla tuo kipuskolioosi ihan vaan levolla ohi? Mun selkä näyttää vähän samanlaiselta kieroutuneelta.. ;) Ei kiva. Tsemppiä!
VastaaPoistaJoo, tai itse asiassa mitä enemmän jaksoin likkua ja tehdä ns. normaaleja juttuja niin sitä nopeammin se laukesi :) Aerobinen helpotti paljon ja heti kun pääsi liikkumaan niin alkoi alkaa skolioosi periksi. Lisäksi toki lepoa ja kipulääkkeitä.
VastaaPoistaHeippa! :)
VastaaPoistaLöysin blogisi eilen ja jäin aivan koukkuun! Olen nyt lukenut melkein koko tarinasi ja WAU minkä työn olet tehnyt! Uskomatonta!! Täällä siis uusi lukija! :) Ja tsemppiä selän kanssa, kyllä se vielä siitä! Ja sellaista halusin kysyä, että kärsitkö silloin ennen treenin aloittamista selluliitista? Olet kyllä suuri motivaattori, kiitos siitä!!! :)
Voi kiitos Anonyymi :) Kärsin selluliitista, ja kyllä sitä on mulla takareisissä edelleenkin. Sitä aina tuppaa ilmestymään kun paino nousee. Hävisi kisadieetillä, mutta tuli takaisin kun paino nousi "tarpeeksi" :D
VastaaPoistaPaljonko sulla oli nuo kilpirauhasarvot sillon kun sitä epäiltiin (ilman lääkitystä)? Kävin tällä viikolla verikokeissa jatkuvan väsymyksen ja lukuisten muiden oireiden vuoksi jotka viittais kilpirauhasen vajaatoimintan ja TSH oli koholla, (toivottavasti?) tässä oilis syy väsymykseen, ärtyisyyteen ym.
VastaaPoistaMulla oli arvot nätisti viiterajojen sisällä, mutta työterveyslääkärin mukaan "matalaviritteiset" :) Eli TSH oli 3,9 ja TV4 12. Olo on parantunut aivan huimasti lääkityksellä, moni lääkäri ei määrää ns. koelääkitystä jos arvot ovat viiterajojen sisällä, onneksi tuo oma lääkärini määräsi. Lisäksi esim. Facebookin Kilpirauhanen-ryhmässä on lääkärilista hyvistä lääkäreistä, jotka hoitavat potilaan oloa, eivät arvoja :)
VastaaPoistaToivottavasti saat selvyyden asiaan! Tsemppiä :)
VastaaPoista