Treeniä boostaavat

Huhhuh mikä päivä. Sain kaameat siivousraivarit, ja tein sen, joka on odottanut tekijäänsä viimeiset kaksi vuotta. Siivosin pommin jäljiltä olevan varaston! Se oli siinä kunnossa, että kun oven avasi, tavarat ja avonaiset pahvilaatikot lähes vyöryivät ulos.. Tuollaisen siivoaminen todellakin tarvitsee kunnon siivousraivot ja -inspiraation :D Puolet tavaroista lensi roskiin, vaatteet lajittelin niin, että toiseen jätesäkkiin nakkelin UFFille menevät ja toiseen kaverille annettavat kellohameet sun muun girly girl -kamat, joita en pahemmin enää käytä. Varaston siivoamisen lisäksi puunasin kämpän, nyt saa luvan olla joulusiivoukset tehty tältä vuodelta.

Siivoamisen ja pahvilaatikoiden roudaamisen olin niin naatti että haettiin extempore miehen kanssa kebua kun ei jaksanut alkaa pyörittelemään broileripullia. Tämä on mainitsemisen arvoista siksi, että muistan syöneeni kebabbia viimeksi ehkä lukion ekalla luokalla tai yläasteella :D Siis noin 5-6 vuotta sitten. Oli hyvvää, pitää varmaan syödä uudemmankin kerran ^_^
 Aamusella kävin treenaamassa olka-hauis-ojentaja -treenin. Muutin vähän treenijakoa niin, että kädet tulevat kokonaisuudessaan olkapäiden yhteydessä, rinta ja selkä treenataan samassa, ja jalat ovat omana päivänään. Lisukkeena siellä täällä treeneissä vatsoja. Vallan mainio jumppa taasen, vuoden alusta ajattelin siirtyä taas vanhaan kunnon nelijakoiseen jossa saa vähän paremmin vielä keskittyä joka lihasryhmään :)
Olen tykästynyt nyt kovasti tuohon ylläolevaan Amino Energyyn treeniä edeltävänä juomana. Siinä on kofeiinia ja aminohappoja, eli ei mitään DMAA:tä tms mitä usein on treeniboostereissä. Kun kilpirauhasen vajaatoimintaa ei ollut mulla vielä diagnosoitu, olin suoraansanottuna ihan koukussa treeniboostereihin.. Craze tai Jack3d olivat ihan must ennen treeniä, kun olin niin väsynyt. Kun otin boosterin, sydän hakkasi rinnassa ja oli hirveä olo mutta treeni kulki - tuli sellainen tietty treenieuforia. Lisäksi boostereihin tuli ns. henkinen koukku kun pidempään käytti. Kun joka treeniin oli tottunut ottamaan latausjuomaa, ei "uskaltanut" koittaa treenata ilman. Sitä pelkäsi ettei treeni kuljekaan.

Fitness Exposta sain kuitenkin Fitnesstukun standilta näytteitä tuosta Amino Energystä, uskaltauduin kokeilemaan pitkästä aikaa tuollaista "kevyempää" lataria ja pääsin irti muista treeniboostereista. Stimulanttien himo on ihan tyypillistä vajaatoiminnassa, onneksi se loppui kun sain lääkityksen. Tällä hetkellä en koske muihin boostereihin kuin ihan perus kofeiiniin ja kyllä kulukee :) Tuossa AE:ssa on vaan näppärästi aminohapotkin samassa, ei tarvitse erikseen nappailla. On mulla edelleen varastossa yksi purkki Massin Pump3d -valmistetta, pitäisi varmaan kaupata pois kun en usko itse enää tarvitsevani :D En itse enää suosisi kokemusteni perusteella treeniboosteria joka treenissä, ainoastaan jos on oikeasti tosi väsynyt ja pitäisi lähteä silti treenaamaan.
Kebun kimppuun käymässä :D

5 kommenttia:

  1. Minkä makuista Pump3dia sulla on varastossa? Voisin ehkä olla kiinnostunut, kun näin talvisaikaan en juuri käytä autoa ja salille pääsemisen ajankohta tulee olemaan pääasiassa aamut ennen koulua ja 14-16 välinen aika, jolloin alkaa jo olla muuten väsynyt. JA koska olen tosi huono syömään aamuisin ja koulussakaan ei ruoka niin vielä maistu (eli olo on aika nuutunut iltapäivästäkin), niin toi vois olla aika näppärä apu treeniin silloin. Paljonko pyydät? Joulun jälkeen mulla vois olla jopa rahaakin... :D

    VastaaPoista
  2. Itse käytin kanssa crazea jonkun aikaa, ja tuntui samankaltaista "huonoa oloa" treeneissä. Sydän hakkasi tosi kovaa. Mulle ei ehtinyt kehittyä sen kummempaa koukkua crazeen, mutta dietin alkaessa tavan buusterit vaihtui beta-alanineen ja kreatiiniin. Nyt olen hoksannut että niiden kaikkien muiden lisäaineiden merkitys treenissä oli vain henkinen, ja yhtä hyvin kulkee jumpat (ellei paremminkin) uudella latarilla.

    Ps. Riisi kebab on hyvääää!! Aion dietin jälkeen maistaa myös iskenderiä. Kokemuksia? Tsemppiä Tiina!!! :)

    VastaaPoista
  3. Annie, Tutti Fruttia on! Se on itseasiassa ihan yllättävän hyväkin maku. Mitähän tuosta osaisi pyytää, oisko 17 e + postikulut paha? :D On sen verran paksu purkki että varmaan pitäisi postipakettina laittaa ettei missään kirjeessä mene.

    Avaamaton on siis, parasta ennen 3/2014. Jos olet kiinnostunut tuosta niin laita vaikka s-postia tiinakki (at) hotmail.fi :)

    Mariliisa, kiva kuulla etten ole ainut. Hyvin kulkee vaikka kofeiinitabletillakin, tosin jotenkin nuo juotavat on kivempiä kuin tabletit :D

    Iskenderiä en oo kyllä ikinä maistanut! Tsempit sinne myös :)

    VastaaPoista
  4. Sori myöhäinen vastaus :D Mut joo käy! Heitin sulle s-postia.

    VastaaPoista
  5. Hmmm eihän vaan mennyt hotmail.com -osoitteeseen nimittäin ei ole s-postia tullut? :D fi on siis tuo loppu, aika monilla menee vahingossa comiin :D

    VastaaPoista

Copyright Text