Oikein hyvää Uutta vuotta kaikille!
Täällä on pitänyt vähän kiirettä. Töitä on ollut seitsemän päivän putki, ja huomenna vihdoin ansaittu vapaapäivä. Mutta mitäpä sitä ei tekisi, että saa rahaa rakkaaseen harrastukseensa :) Viime viikko oli myös ehkä henkilökohtaisesti mulle vuoden sosiaalisin viikko, kun kaikki tutut olivat piipahtamassa vanhassa kotikaupungissaan.
![]() |
| Tänä vuonna en käryttänyt pipareita |
Treeneissä jonkin sortin muutaman päivän kevennystä pitäisi alkaa viettämään hiljalleen. Jouluviikolla taisin käydä salilla nelisen kertaa, normaalimäärä on 5-6. Uskokaa tai älkää, jopa mulla tuli suklaakiintiö toistaiseksi täyteen Jouluna! Muita suklaaöverit vetäneitä?? Mietinkin, josko pitäisi sokerittoman tammikuun 2013. Ensin mietin tipatonta, mutta toisaalta olen pitänyt jo tipattoman vuoden, niin liekö tuossa järkeä.
Tuli myös otettua melkoinen riski, katsotaan ollaanko asuintoverin kanssa kodittomia 1.2. alkaen :D Irtisanoin nimittäin vuokra-asuntomme, eikä uutta ole vielä tiedossa. Ties miten pitkään on ollut etsinnässä kivempi asunto, muttemme ole uskaltaneet sanoa nykyistä asuntoa irti kun ei ole ollut uutta tilalla. Nyt tuli kuitenkin mitta täyteen tätä huonokuntoista ja sisustamatonta asuntoa, ja toivotaan nyt että uusi kivempi kotikolo löytyy. Sisustamaton tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, kun kaksi eri sisustusmakuista henkilöä laittaa hynttyyt yhteen edellisistä asunnoistaan, toisin sanoen siis kaikki on eriparia. Ja miksi ei ole tullut sisustettua uusiksi - siksi että kaikki ylimääräinen raha on laitettu armaaseen harrastukseen :D Uusi sohva on pitänyt ostaa viimeiset 3 vuotta, mutta vihdoin eräänä aamuna ostin sen heräteostoksena kun tarjoushaukkana bongasin kauniin divaanin ja hyvän tarjouksen. Parempikuntoinen asunto on siis etsinnässä, haluan kamalista muovimatoista eroon.
Yhdestä Unelmien asunnosta saa tiedon loppuviikosta, piinaavaa odotella! Nyt on melkoinen megastressi tuon johdosta päällä, mutta onneksi asioilla on tapana järjestyä. Muuttaminen on toisaalta ihanaa - kivaa päästä käymään kaikki tavarat läpi ja nakata kaikki turha menemään. Mutta pakkaaminen. Miten paljon oikeasti saa tavaraa mahtumaan kaksioon :D Ja vielä asunnon etsintä.
![]() |
| Löytyi alesta farkut johon meikänkin hanuri mahtuu! :D |


Ihania pipareita!! :) Ja upee peppu! Hyvää uutta vuotta Tiina!!
VastaaPoistaWautsi wau mikä buudi!! <3
VastaaPoistaNo mutta kiitokset molemmille, kylläpä piristi aamua kommenttinne! :) Hyvää uutta vuotta<3
VastaaPoista